Alpuan kylässä kajahti ensimmäinen kansakoulun kello vuonna 1908

Vuonna 1908 Alpuan kylässä kajahti ensimmäinen kansakoulun kello, mutta tie tähän hetkeen oli pitkä. 1900-luvun alun kouluhankkeet olivat merkittäviä ponnistuksia, joissa punnittiin niin kyläläisten tahtoa kuin kuntakokousten päätöksentekoa. Juho Pyörälä oli yksi keskeisistä vaikuttajista Alpuan koulun kehityksessä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Hänen roolinsa koulukiistan aikaan ja sen jälkeen oli merkittävä sekä paikallisena päättäjänä että käytännön toimijana. 

Taistelu uuden koulun rakentamisesta

1900-luvun alussa kansakoulujen perustaminen ja sijoittaminen aiheuttivat usein paikallisia "taisteluita", sillä koulun sijainti määritti kylän keskipisteen ja lasten koulumatkojen pituuden. Niin kävi myös Alpuassa.

Vaikka Vihannissa suhtauduttiin yleisesti ottaen myönteisesti kansakoulujen perustamiseen, uusien piirien perustaminen vaati usein aktiivisia isäntiä ja emäntiä ajamaan asiaa. Alpuassa koulun saaminen vaati sitkeää vaatimista paikallisista asukkailta. 

Bobrikovin aika heijasteli myös alpualaisten asioihin kun Vihannin kuntakokoukselle esitettiin Alpuan koulun rakentamista ja kuntakokous hylkäsi vaatimuksen, niin alpualaiset lähettivät asian kuvernöörin vahvistettavaksi ja kunta veti tässä asiassa vesiperän ja kuvernööriltä tuli ankara ukaasi, että Alpuan koulu on perustettava. Syyskuussa 1908 teki kuntakokous päätöksen, että 1.10.1908 on Alpuassa avattava suomenkielinen ylempi kansakoulu pojille ja tytöille vuokrahuoneissa kahden vuoden ajaksi. Koulu aloitettiin Juho Lumiaholta vuokratussa Pieni-Häkkilän pirtissä 250 markan vuotuista vuokraa vastaa 5.10.1908. Opettajiksi tulivat Anna Pyörälä Lumimetsän koululta ja käsityönopettajaksi Juho Pyörälä. (Lähde: Suur-Alpuasta kolmeksi)

Koulu Heikkarinkankaalle

Koulutoimen ylihallitukselta tuli vaatimus, että opettajattarelle on maksettava puutteellisen asunnon vuoksi korvausta 50 markkaa vuodessa. Samalla tiedusteltiin, milloin kylälle rakennetaan oma koulutalo. Kuntakokous vastasi kyselyyn, että koulu rakennetaan kymmenen vuoden kuluessa. Ylihallitus vaati sen jälkeen, että opettajan palkkaan ei tule anottua valtion avustusta, ellei koulua rakenneta omalle tontille viimeistään 1.8.1911 mennessä. Koska kyläläiset eivät päässeet yksimielisyyteen koulupaikasta, kuvernööri määräsi koulun rakennettavaksi Heikkarinkankaalle. Kunta osti tontin Mikko ja Kalle Häkkilältä Heikkarinkankaalta ja koulu valmistui nopeasti monien kuntakokousten ja valitusten jälkeen.  

Uutta koulua Heikkarinkankaalle suunniteltiin siis vuosikymmeniä. Alpuan koulukiistasta Juho Pyörälä kirjoittaa kunnan valtuuston 40-vuotiskatsauksessa: ”Alpuan kansakoulun perustaminen oli silloiselle kuntakokoukselle karvas pala. Kun oli kaikki käytettävissä olevat juonittelut käyty koulun perustamista vastaan, niin kuntakokous osti Klemetin tilan ja yritti pakottaa koulun sinne ikuisiksi ajoiksi aivan toiseen laitaan piiriä, joka päätös alpualaisten toimesta haettiin maaherran virastossa nurin”.

Niinpä koulurakennus valmistui 1911 Heikkarinkankaalle vähän Kuusiston talon valmistumisen jälkeen. Alpuan puinen koulurakennus on vielä tänä päivänäkin suora ja ryhdikäs. Koulu on Heikkarinkankaan kaunistus ja palveli kyläläisiä Raahe Opiston käsityötilana ja nykyäänkin kuntosalina.

Kivikoulu Alpuaan

Alpuan koulu kävi liian pieneksi 50-luvulla ja Heikkarinkankaalle rakennettiin  uusi kivikoulu vuonna 1959, jolloin kaikki oppilaat mahtuivat taas Heikkarinkankaalle. Oppilaita oli uuden koulun valmistuessa 145 ja opettajia viisi. Silloin elettiin vielä lapsirikasta ja vilkasta nousujohteista aikaa. Uuden koulun rakentaminen oli ajoitettu oikein kun maaltapako ei ollut vielä alkanut ja Lampinsaaren kaivoksen toimintakin oli kasvussa. 

Opettajat aikakausiensa kuvina

Opettajilta odotettiin nuhteetonta elämää, raittiutta ja kristillis-isänmaallisia arvoja. Hänen katsottiin olevan jatkuvasti ”virassa” myös vapaa-ajallaan. Opettajat olivat usein kylän sieluja, jotka johtivat kuoroja, urheiluseuroja ja nuorisoseuroja. Luokkahuoneissa vallitsi hierarkia ja opettaja oli ehdoton auktoriteetti, ja opetusmenetelmät perustuivat pitkälti ulkolukuun ja kurinalaisuuteen.

Moni opettaja asui koulun yhteydessä olevassa virka-asunnossa. vaikka asema oli arvostettu, palkkaus oli usein vaatimaton, ja opettajien odotettiin tekevän paljon palkatonta talkootyötä yhteisön hyväksi. 

Monivaiheisen ja hankalan alun jälkeen koulunkäynti luistaa myös Alpuassa. Kauan paikkakunnalla ja pitkään samassa virassa pysyneet hyvät opettajat ovat olleet siunaukseksi koko kylälle. Alpuan kansakoulu sai pitkäaikaisen opettajansa Anna Pyörälästä, joka oli tietorikas ja auttavainen sekä ahkera ja täsmällinen ihminen, jonka tärkein asia oli saada lapset oppimaan. Hänen virkakautensa Alpuassa kesti 26 vuotta, Juho Pyörälä toimi samaan aikaan poikien käsityönohjaajana lähes yhtä kauan eli vuoteen 1932 saakka. Anna Pyörälä sairastui syöpään ja hänet haudattiin Annan päivänä joulukuussa 1934.

Nuoripari Anna ja Juho Pyörälä vuonna 1908.

Muistoja vanhoilta teiltä. 

Kuvaus liittyy olennaisesti Kuusiston historiaan. Kuusistossa asui 1910-1920-luvuilla useita koulun opettajia ja mm. Ruusa Ahola, s. Junnila (1906-1985) perheineen asui 1900-luvun alussa Kuusistossa.

Tie Alpuasta Maaralansaarelle ja Lumimetsään myötäili Alpuanjärven rantaa. Nykyinenkin Lumimetsän tie menee samalla paikalla. Ruusa Ahola kirjoittaa "Muistan ja kerron" muistelmissaan 77-vuotiaana. "Muuttomme Alpuan Kuusistosta Maaralansaarelle lienee tapahtunut keväällä 1913 tulvavesien ollessa korkeimmillaan. Muuttotavarat ja lehmä oli viety jo ennen tulvia tienpohjan kantaessa. Tulvavesi täytti koko vanhan järven pohjan, kuivatun alueenkin. Silmänkantamattomiin vain vettä ja vettä. Järvihän oli ollut viisi km pitkä ja kolme leveä. Se veden paljous oli kuin meri. Puhelinpylväät vain tien näyttäjinä. Reen perässä istui äiti pieni mytty sylissään ja mytyssä tuhisi Katri-sisko. Minä istuin äidin vieressä pärekoppa sylissä ja kopassa nukkui Eino-veli. Kaksoset olivat korkeintaan kolmen kuukauden ikäiset. Puolivälissä järvisäikkää suuren veto-ojan seutuvilla, jossa rumpu oli merkitty risuilla, vesi ylti reen liisteille. Itkua siinä väänsi, jos tuo koppa heltiää käsistä ja Eino putoaa veteen tai reki kaatuu ja kaikki hukumme. En muista kuka ajaja oli, mutta hän sanoi: " Tässä on tie alla. Ei mitään hätää. Katsoppas tuolla metsän reunassa, Eskonniemessä nousemme jo rantatörmälle." Hevonen porskutteli, että vesi lensi, minä puristin yhä lujemmin kopan reunoista ja pian olimme turvassa. Tie kulki Alpuan rantatörmältä kaartaen Kotirannan puolelta Eskonniemeen. Siinä ei kasvanut silloin puun piikkiäkään ja nyt on molemmin puolin vahvaa metsää." 

Seuraavassa kuvassa tarinassa mukana ollut Katri ja hänen miehensä Aukusti.

Kuva: Merja Junnila

Tämän postauksen lähde: Suur-Alpuasta kolmeksi

Leena Maarala